Muistisairaan ihmisen kohtaaminen
Wilhelmiinassa panostamme muistisairaiden ihmisten hyvään hoivaan ja arkeen. Muistiviikon kunniaksi haluamme kertoa työstämme meille tärkeiden asukkaidemme hyväksi ja heidän hyvinvointinsa ja mielekkään arjen tukemisesta.
Muistisairaan ihmisen kohtaamiseen ei voi antaa käyttöohjeita, kuten tyyppimallinnetulle autolle. Muistisairas ikääntynyt on yhtä lailla ja ennen kaikkea ihminen eikä pelkästään sairausdiagnoosi. Näin ollen jokainen heistä tulee kohdata aikuisena ihmisenä ja omana yksilönään. Vaikka opitut taidot hiljalleen heikkenevät ja katoavat, ei muistisairaasta ihmisestä tule lasta.
Muistisairaus muuttaa monesti ihmistä. Muistisairaudet ovat eteneviä aivosairauksia, mutta silti yleensä syvällä sisimmissään ihminen on kuitenkin se sama ihminen, joka hän on ennenkin ollut. Välillä toki koko persoonakin tuntuu muuttuvan. Muistisairauksissa haastavimpina puolina ovat yleensä erilaiset käytösoireet, jolloin ihminen saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, jopa väkivaltaisesti. Ihmisen toiminnan takana on kuitenkin aina joku syy. Tärkeää olisi yrittää löytää syy ihmisen epätoivotun käyttäytymisen takana. Syyn selvittäminen on kaikille osapuolille hyödyllistä, aggression kohteeksi joutuminen ei tunnu tietenkään mukavalta, mutta muistisairaasta henkilöstä itsestäkin tilanne on epämukava, eikä hänellä ole usein keinoja käsitellä näitä epämukavia tunnetiloja.
Muistisairaan ihmisen kohtaamisessa on hyvä muistaa muutamia asioita. Aloitetaan alusta, kohtaamisen hetki tulee olla rauhallinen. Oma mieli kannattaa rauhoittaa ja vaihtaa vaihde ykköselle tai korkeintaan kakkoselle.
Muistisairasta henkilöä tulee lähestyä hänen korkeudeltaan eli jos hän istuu, kannattaa mennä viereen istumaan tai hieman kumartua. Voi koskettaa lempeästi vaikkapa hartioille tai halata, paitsi jos tietää, ettei ihminen pidä kosketuksesta ja puhutella nimellä. ”Hei Leena, tässä on sisaren tyttäresi Paula.” Esittely kannattaa tehdä selkeästi, vaikka esittelijä olisi kuinka monta kertaa tavannut muistisairaan henkilön ja takana olisi vuosien yhteinen historia, ei hän pidemmälle edenneen muistisairauden takia välttämättä tunnista vierasta. Meillä Wilhelmiinan työntekijöillä on nimilaput käytössä, eikä olisi välttämättä hassua, että vieraillakin olisi.
Äänensävy kannattaa pitää miellyttävänä – tosin tässäkin haasteena on, että ikäihmisellä saattaa olla kuulonalenemaa, jolloin välillä voi joutua puhumaan hyvinkin kovalla äänellä. Puhetahti kannattaa olla rauhallinen ja kannattaa käyttää yksinkertaista kieltä, välttäen vaikeita sivistyssanoja.
Muistisairaille ihmisille ja ylipäänsä ikäihmisille on
tärkeää saada muistella omaa elämäänsä – se on psykologiassa yksi vanhuuden
kehitystehtävistä. Muistisairaiden henkilöiden kohdalla tämä voi tarkoittaa
yhdessä valokuvien katselua, vanhoista muistoista ja rakkaista ihmisistä
puhumista tai nuoruuden lempimusiikin kuuntelua. Välillä muistelu voi nostattaa
myös huonoja tai vaikeita muistoja mieleen. Mikäli muistisairas henkilö itse
ottaa vaikeat asiat puheeksi, on hänellä todennäköisesti tarve keskustella
niistä eikä niitä tulisi sivuuttaa, vaikka asiat olisivatkin vuosikymmenien
takaa. Silloin myös vaikeista asioista tulee keskustella. Voi kysyä, mikä
tapahtuneessa oli kauheinta, surullisinta tai raskainta. Ylipäänsä tällaiset
äärikysymykset ovat hyviä herättämään tunteita. ”Mikä oli ihaninta äidissä?”
”Mikä oli parasta tai raskainta vanhemmuudessa?” ”Mikä sinun työssäsi oli
parasta?” Mikäli muistisairas pystyy vielä keskustelemaan, ovat tällaiset
kysymykset monesti hyviä keskustelun avauksia.
Muistisairaus vie kuitenkin pidemmälle edetessään keskustelukykyä. Aluksi sanat alkavat unohtua tai niitä voidaan korvata väärillä sanoilla. Niissä tilanteissa ei kannata lähteä korjailemaan vääriä sanoja. Tarkentavia kysymyksiä voi kuitenkin aina kysyä. Kun jutuista lähtee punainen lanka ja keskustelu on aikamoinen moderni runoteos, voi keskustelussa tarttua tiettyihin sanoihin tai tunnelmaan ja reagoida siihen. Muistisairaan ihmisen kertoessa: ”No minä menin sinne ja siellä oli humputipumputi. Kaikki meni ja oli että tsuppiduu.” Ei siinä kannata alkaa miettiä, että mitä siellä oli ja miten oli vaan voi todeta: ”Sinne sinä sitten menit ja sellaista siellä oli.” Tässä voi hyvin myös peilata muistisairaan henkilön tunnetta, jos hän vaikuttaa iloiselta, niin kannattaa itsekin reagoida iloisesti ja jos hän vaikuttaa ärtyneeltä, niin voi tätä harmitusta peilata ja ihmetellä: ”Ai että sillä tavoin, no eihän se nyt sovi.” Vaikkei muistisairaat ikääntyneet olekaan lapsia, niin monet meistä osaavat jutella pienten, puhumaan opettelevien lasten kanssa peilaamalla heidän käytöstään, ja samaa voi soveltaa tässäkin.
Välillä hyvään kohtaamiseen ei tarvita sanoja, silloin riittää rakastava katse, lämmin kosketus ja hetken tietoinen läsnäolo.
Tärkeää on myös muistaa, että muistisairailla ihmisillä tunnemuisti on yksi pisimpään säilyvistä muistin alalajeista. Erityisen voimakkaasti tunteisiin vaikuttavat asiat pysyvät heilläkin usein pitkään mielessä, oli ne sitten hyviä tai huonoja kokemuksia. Tämän vuoksi onkin tärkeää luoda niitä hyviä kokemuksia, sillä vaikka muistisairas ihminen ei välttämättä muistakaan, mitä on tehty, muistaa hän tapahtuneesta jääneen hyvän olon tunteen.
Lotta Heikkilä
fysioterapeutti, validaatiohoitaja ja muistihoitajaopiskelija
Wilhelmiina Palvelut